Tervetuloa Kari Perälän kotisivuille!
Olen 55-vuotias historian ja äidinkielen opettaja. Opetus- kasvatusalalla olen toiminut 30 vuoden ajan. Toimipaikkani on nyt Sydän-Laukaan koulussa Laukaassa. Asun Lutakossa Jyväskylässä. Olen syntynyt Suolahdessa ja kaupungin yläasteella olin opettajana lähes 20 vuoden ajan lukuun ottamatta vuosia 1981–1983, jolloin työskentelin Pernasaaren koulukodissa. Tein 1980-luvulla työtä lähinnä pienluokan opettajana; vuodesta 1989 olen opettanut historiaa ja yhteiskuntaoppia, äidinkieltä ja kirjallisuutta sekä taloustaitoa ja yrittäjyyttä.
Harrastuksistani liikunta on tärkeässä asemassa, erityisesti pyöräilyn. Samoin mielelläni kävelen parin tunnin lenkkejä, samoin talvinen hiihtoviikko Äkäslompolossa on parin vuosikymmenen perinne. Samoin kirjoittelen mielelläni. Syyskuussa 2008 valmistui toimittamani yli 300-sivuinen Suolahden Urhon 100-vuotisjuhlajulkaisu. Seuraan melko tarkasti Suomen lähialueiden tapahtumia. Koin läheltä 1990-luvun alussa Baltian maiden uuden itsenäistymisen. Erityisesti Latvia on ollut kymmenien matkojen kohde. Suolahden yläasteen ja lukion oppilaskunnat polkaisivat pystyyn vilkkaan avustustoiminnan 1990-luvun alussa; Latviaan vietiin ainakin kolme rekka-autollista käypää tavaraa. Kuurinmaalla sijaitseva Jaunpils on ollut pääasiallinen kohde.
Näillä sivuilla seurailen maailman menoa ja kerron kokemuksistani. Mukavia hetkiä!